Missä vaiheessa Minusta tuli Me? ...ja muuta parisuhdekritiikkiä

"You`re the only one I wanna see...Thats why Im taking the next plane home.." , laulelee radio. Nätti biisi. Vai, onko?
Käsittämätöntä, että parisuhde tekee juuri tuollaiseksi. Mikään muu ei kiinnosta, kuin nyhjätä toisen osan kainalossa. Vaikka se olisi tylsää.

Ajatella, tyyppi on jossain kaukana lentomatkan päässä, ulkomailla varmaan, tietysti jossain ihanassa suuressa kaupungissa ja ajattelee vain että "nyyh, olisinpa kainalossasi" ja "Im taking the next plane home" V*ttu. Eikö siellä unelmien cityssä nyt muuta ajateltavaa ole!? Ja siitä pitää sitten tehdä vielä lauluja, kuinka ärsyttävää.

Jos ihan totta puhutaan, se ärsyttää, koska olen itse ollut sellainen. Miksi parisuhde vie mielenkiinnon kaikkeen muuhun? Vaikka ei niin erityisen hauskaa keskenäänkään olisi, ei silti oikein kiinnosta mikään muukaan. En ikinä enää halua siihen tilaan!

Oikeastaan, en ole koskaan todella viihtynyt parisuhteessa, vaikka olen sellaisissa viettänytkin vuosikaudet. Ainoa syy, miksi niihin suhteisiin olen lähtenyt, on ollut alkuihastus ja -huuma, joka on sitten muuttunut kiintymykseksi ja tottumukseksi. Miehissä ei ole ollut mitään vikaa, hyviä ja hienoja tyyppejä kaikki, mutta en varmaankaan ole heitä oikeasti rakastanut.

Parisuhteessa tunsin sisimmässäni olevani tavallaan loukussa. En voinut lähteä matkalle kysymättä toisen mielipidettä, en voinut käydä baarissa selittämättä kenen kanssa juttelin...En voinut olla spontaani. Jos sitten olin matkalla tai vaikka baarissa, ajattelin vain sitä toista kaivaten ja toisaalta sitä, kuinka hienoa täälläkin olisi, jos olisin sinkku.
Kaikesta oli tilivelvollinen, tavalla tai toisella! Ei, mieheni eivät olleet sairaalloisen mustasukkaisia, vaativia, eivätkä edes kontrolloivia tekemisteni suhteen -- tuo tilivelvollisuus tuli suurilta osin ihan omasta itsestäni, luonnostaan. Tietysti sitä ottaa toisen huomioon suhteessa. En osannut olla toisenlainen. Syytän siis itseäni.

Kuitenkin parisuhde tylsisti monta asiaa. Se arkipäiväisti seksin, mikä oli todella surullista: Miten niin ihana asia voi muuttua niin tylsäksi!? Miten suukottelu voi alkaa tuntua velvollisuudelta!?

Monet sinkut sanovat, että eivät laita usein ruokaa, koska " ei itselleen viitsi yksin kokkailla" ja että "samallahan sitä sitten laittaa useammallekin ruokaa"...
--Minä puolestani inhosin parisuhteessa sitä, että en voinut laittaa ruokaa vain itseäni varten: Aina piti miettiä, mitähän se toinen haluaa syödä ja paljonko... Ja kyllä se ruoanlaitto on paljon vaivalloisempaa, kun tekee useammalle!!

Monet sinkut kuulemma joutuvat usein selittelemään sinkkuuttaan. Parisuhde on kuulemma ympäristön mukaan "normaalitila". Sinkkuus on outoa.
--Minä olen kokenut sen toisin. Parisuhteessa tunsin olevani kiusallisen sidottu johonkin normiin, jossa en halua olla. Jouduin selittelemään baarissa juttelemaan tulleille miehille, töissä työkavereille, tuttaville kadulla..."Minulla on poikaystävä", mikä tavalla tai toisella määritti statukseni ja käytökseni.
Ärsytti sukulaisten kyselyt miehestäni, "mitäs sille X:lle kuuluu, vieläkö se on B:ssä töissä?"...Hyväähän he tarkoittivat ja hienoa että osoittivat suhteelleni kunnioitusta. Mutta sisimmässäni olin jotenkin ärsyyntynyt: Miksi v*tussa minun pitäisi tietää, mitä jollekin toiselle kuuluu tai mitä hän nyt puuhailee!? Minä olen Minä, missä vaiheessa minusta tuli Me? Välillä tunsin minuuteni hukkuvan asunnossa, jossa vastaan tuli vain mieheni sukkia, kirjoja, papereita...Ja se mies.

Parisuhteessa piti myös olla huolissaan asioista. Mitä jos mieheni sairastuu? Mitä jos mieheni ei syö terveellisesti? Mitä jos mieheni joutuu onnettomuuteen? Mitä jos mieheni örveltää kännissä itsensä vaaroihin? Mitä jos mieheni tapaa jonkun tytön? Mitä jos mieheni kadottaa puhelimensa? Minua alkoi lopulta ärsyttää jatkuva huolehtiminen, mutta ei sitä voinut pyyhkiä mielestäänkään. Miksi minun pitää huolehtia toisen ihmisen tekemisistä? En minä ole niistä vastuussa, miksi siis tuntisin huolta, julistin itselleni.

Lopulta ymmärsin, että en halua elää noin, en halua ottaa huomioon toista jatkuvasti, en halua olla tilivelvollinen, en halua huolehtia toisten tekemisistä, en halua olla "Me".
Olen Minä, itsekäs paskiainen, vastuussa vain itselleni ja ajattelen vain itseäni.